torstaina, kesäkuuta 12, 2008

Bulgursalaattia bulgursalaatin perään

Muutaman numeron takainen Kodin Kuvalehti lähti kaupasta matkaan alennushintaan ja yllätti minut resepteillään. To do- listalle päätyviä oli nimittäin monta! Yllätin itseni tekemällä kerrankin jotain tehtäväksi suunniteltua vain kuukauden sisällä lehden lukemisesta, ja niin syntyi värikäs bulgursalaatti. Proteiinia edustaa tosin soija alkuperäisen broilerin sijaan. Bulgur-innostuksessa piti tehdä myöhemmin myös tabboulehia, josta tosin tuli epä-tabboulehia runsaan persiljan vaihduttua pieneen määrään korianteria. Maistuvaa se oli silti.

Kokeilin bulguria nyt ensimmäistä kertaa, ja totesin sen mainioksi raaka-aineeksi ruokaisaan salaattiin. Se maistuu hyvältä kylmänäkin ja pysyy keitettynäkin irtonaisena. Se ei taida myöskään reagoida liikaan nesteeseen yhtä hanakasti kuin serkkunsa couscous, joka kyllä sekin on muuten hyvää.





















Bulgur-soijasuikalesalaatti (3-4 annosta)

1,5 dl bulguria
3 dl vettä
suolaa

pari kourallista soijasuikaleita
vettä
1 sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria

paprikaa (käytin purkkipaprikaa, sillä alkuperäisessä ohjeessa tuore paprikakin kuullotettiin pannulla pehmeäksi)
appelsiineja (käytin vain yhden, kaksikin menisi)
aurinkokuivattuja tomaatteja
kevätsipulin varsia
(kivettömiä oliiveja)
fetajuustoa

Kastike:
maustamatonta jogurttia
sitruunamehua
suolaa
hienonnettua tuoretta minttua

*Valmista ensin kastike sekoittamalla ainekset. Anna maustua jääkaapissa.
*Laita soijasuikaleet kattilaan. Lisää päälle kiehuvaa vettä sen verran, että suikaleet juuri ja juuri peittyvät. Mausta vesi suolalla, runsaalla mustapippurilla ja puolikkaan sitruunan mehulla. Anna kiehua hiljalleen 10 minuuttia. Painele ylimääräinen kosteus pois soijasuikaleista. Purista päälle vielä puolikkaan sitruunan mehu ja sekoita se tasaisesti joukkoon. Anna jäähtyä.
*Keitä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan. (Minun pakkauksessani ainesuhteet olivat yllämainitut ja keittoaika 8 min.) Anna jäähtyä.
*Kuori ja viipaloi appelsiinit, paloittele viipaleet vielä neljään osaan. Suikaloi ja kuullota paprika puolipehmeäksi, jos käytät tuoretta paprikaa. Hienonna kevätsipuli, suikaloi aurinkokuivatut tomaatit. Murusta feta.
*Sekoita kaikki salaatin ainekset keskenään. Tarjoile kastikenokareen kanssa.























Bulgur-tomaatti-minttu-korianteri- salaatti

keitettyä bulguria (kuivaa 1 dl, keitinliemessä suolaa ja loraus oliiviöljyä)
n. 300-400 g tomaattia
n. 2 rkl hienonnettua minttua
n. 1 rkl hienonnettua korianteria (vähempikin riittää, ellei halua korianterin maun puskevan läpi)
1 valkosipulinkynsi
kevätsipulia
sitruunamehua

*Pilko tomaatit pieniksi kuutioiksi ja puristele niistä siivilässä ylimääräinen neste pois. Hienonna sipulit.
*Sekoita salaatin ainekset keskenään. Lisää joukkoon runsaasti sitruunamehua. Anna vetäytyä jääkaapissa ennen tarjoilua.

6 kommenttia:

Meri, Helsinki kirjoitti...

Mä en pidä oikein kuskusista sen mannapuuromaisen tuntuman takia, mutta eikös bulgur ole vähän karkeampaa tai napakampaa tms.? Sitä on kyllä kaapissa ja kai olen sitä joskus laitellutkin, ei vaan tule nyt mieleen :-D Kuskusiakin ois muttei oikein kulu, ehkä tuon sulle huomenna. :-)

Anna kirjoitti...

Kuskus on (kai?) tehty jauhoista, tai mannasuurimoista ehkäpä, joten tuntumasi on varmasti ihan oikea :D Itse tykkään siitä eniten silloin, kun oon onnistunut tekemään siitä tarpeeksi kuivaa. Jotenkin lämpeen sille jauhoisuudelle.

Bulgur taas on vähän niinkun riisiä mutta vehnästä, eli se ainakin vaikuttaa rouhituilta jyviltä. Ei oo yhtä murenevaa/puuromaista kuin kuskus.

Tuo ihmeessä jos et sitä halua itse käyttää :D Ihan huippua nähdä huomenna!

Merituuli kirjoitti...

kiitoksia suuresti piknikin koolekutsusta. oli tosi hauskaa nähdä blogituttuja! ja tietysti maistella herkkuja... myös aristomuffinsseja ;)

Anna kirjoitti...

Teitäkin oli kiva nähdä, mukavaa kun tulitte paikalle!

annika kirjoitti...

Oho, täytynee kokeilla tuota bulguria joskus. En ole uskaltanut ostaa, kun en ole tiennyt, mihin sen voisi käyttää. Rakastan ruokaisia salaatteja! Kiva blogi. (:

Anna kirjoitti...

Kiva kuulla, Kettu!
Bulgur sopii mun mielestä tosi hyvin juuri salaatteihin. Se on myös aika riittoisaa, eli paketista riittää vielä monenmoiseen.