maanantaina, lokakuuta 27, 2008

Kyssäkaalikeitto

Perunamuusin tähteet solahtivat sujuvasti kevyeen keittoon kyssäkaalin seuraksi. Kuivattu lipstikka korvasi loistavasti perinteisen liemikuution eikä suolaakaan tarvinnut lisätä kuin hippunen, joskus aiemmin kuulemani väite siis näytti itsensä todeksi. Mietoa ja yksinkertaista, mutta hyvää!























Kyssäkaalikeitto (2 annosta)

1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
tilkka öljyä
1 pieni kyssäkaali
1 tl säilöttyjen valkosipulien maustelientä tai esimerkiksi mietoa chilikastiketta
vettä
1 tl kuivattua lipstikkaa
2-3 dl perunamuusia
suolaa, mustapippuria

*Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulisilppua kattilassa öljytilkassa muutaman minuutin ajan.
*Kuori kyssäkaali juuresveitsellä ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Lisää sipuliseoksen joukkoon kyssäkaalikuutiot, maustekastike ja vettä sen verran että kasvikset peittyvät. Anna kiehua hiljalleen n. 10-15 min tai kunnes kaalikuutiot ovat lähes pehmeitä. Lisää lipstikka keittoon kypsymisen loppuvaiheessa.
*Lisää keittoon perunamuusi. Anna kiehahtaa. Maista, mausta suolalla ja pippurilla tarpeen mukaan.
*Halutessasi voit soseuttaa keiton sauvasekoittimella. Sen voi kuitenkin nauttia hyvin myös sellaisenaan.

Ei kommentteja: