sunnuntaina, joulukuuta 07, 2008

Pikkujoulutarjottavia

Perjantaina kodissamme vietettiin pikkujouluja ruoan, glögin ja hyvän seuran merkeissä. Tarjolla oli pipareiden, suklaan ja pähkinöiden lisäksi hedelmäistä pastasalaattia, jonka ohjeen bloggasin elokuussa. Tällä kertaa tein salaatin ilman saksanpähkinöitä ja parmesaninkin muistin ripotella pintaan vasta loppuillasta, mutta hyvin salaatti teki kauppansa silti. Yksi salaatin juju on sen yllätyksellisyydessä: syksylajikkeen viinirypäleet näyttivät ihan oliiveilta, kyssäkaalipalat hunajamelonilta. Ei siis unelmaruokaa allergikkojen kokoontumisajoihin, mutta tuttujen vieraiden tullessa kylään kokkaajalla on hauskaa. (Toinen vaihtoehto on toki myös kertoa, mitä ruoka sisältää, mutta sittenhän koko jutussa ei ole mitään ideaa ;).


Allaoleva kuva-arvoitus puolestaan esittää pöydän suolapaloja, joita nimitettäköön vaikkapa pepperonityynyiksi. Myös tällaisia teen uudestaan! Mielestäni on mukavampaa tarjota lähes samalla vaivalla valmistuvia pikkupaloja kuin suuria, täyttäviä pasteijoita. Kappalemääräkin kuulostaa paremmalta, vaikka massa olisi sama: kuudesta lehtitaikinalevystä saa joko 12 suurta tai 48 pientä leivosta.


Pepperonityynyt (48 kpl)
1 pkt valmiita lehtitaikinalevyjä (6 levyä)
2 tomaattia
1 tlk tomaattipyreetä
n. 80g viipaloitua pepperonimakkaraa (eli esim. reilu 1/2 pkt Pepperoni Light-leikkelettä)
juustoraastetta
oreganoa

*Kalttaa tomaatit kastamalla ne kiehuvan kuumaan veteen hetkeksi aikaa ja kuorimalla ne sen jälkeen. Pilko tomaatit mahdollisimman pieniksi kuutioiksi, valuta pois ylimääräinen neste ja sekoita kuutiot sitten tomaattipyreen kanssa tasaiseksi seokseksi.
*Leikkaa sulaneet lehtitaikinalevyt kahdeksaan osaan, pieniksi neliöiksi. Levitä jokaiselle neliölle hieman tomaattiseosta, yksi pepperonisiivu ja juustoraastetta. Paista neliöt kolmessa erässä 225 °C:ssa uunin keskitasolla 5-10 minuuttia eli kunnes pohja on kypsä ja juustoraaste on saanut hieman väriä pintaansa.
*Ripottele juuri uunista otettujen pepperonityynyjen pinnalle oreganoa.

Ei kommentteja: