perjantaina, huhtikuuta 17, 2009

Uneliaan äiti tarjoilee: Lampaanpaisti sitruuna-timjamimarinadilla

Perinteisen kahvimarinadin sijaan äiti päätti tänä vuonna kokeilla Kotiliedessä (6/2009) julkaistua lammaspaistiohjetta, jossa sitruuna ja timjami maustavat lihan. Tekovaiheessa ohjeen ruokosokeri vaihtui hunajalusikalliseen ja valkosipulia paineltiin lampaan pintaan reilusti eli kymmenen kynnen verran. Lopputulos hurmasi yksimielisen maistelijajoukon. Lampaan paistoon saa ohjeita esimerkiksi Pirkan reseptisivuilta. Seuraavassa reseptissä marinadi on tarkoitettu 3 kg:n painoiselle lampaan tai karitsan paistille.

Marinadi pääsiäislampaalle

1 sitruunan mehu sekä ohueksi suikaloitu keltainen kuori.
½ dl oliiviöljyä
1 rkl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
kourallinen tuoreita timjaminoksia
laakerinlehti
1 rkl hunajaa
lisäksi 10 valkosipulinkynttä

*Valmistele lampaanpaisti paistovalmiiksi poistamalla sitkeät kalvot sekä isot rasvakerrokset pinnalta. Tee lampaanlihaan viiltoja ja paina niihin valkosipulinkynsiä. Pistä liha paistopussiin.
*Sekoita marinadiainekset ja kaada seos pussiin lampaan päälle. Sivele vielä marinadi tasaisesti lihan pintaan. Anna maustua yön yli jääkaapissa. Kääntele pari kertaa marinoitumisen aikana.
*Ota marinoitu paisti jääkaapista ja aseta uunivuokaan. Kaada päälle marinadi. Anna olla huoneenlämmössä noin tunnin ajan. Paista lammas miedolla lämmöllä uunissa. (Pirkan nettisivujen ohjetta lainaten: "Kypsennä paistia 125 - 150 asteessa, kunnes lihalämpömittari näyttää 70 - 75 astetta. Kun lampaanpaistin sisälämpötila on noin 70 astetta, on paisti sisältä vielä punertava ja mehevä. Kun sisälämpötila on 75 astetta, on paisti täysin kypsää. Paistoaika vaihtelee paistin koon ja muodon mukaan. Varaa kypsennysaikaa n. 1 1/2 tuntia kiloa kohti.")

Ei kommentteja: