lauantaina, tammikuuta 29, 2011

Sushi ja kaikki taiteen säännöt

Olin tässä patafiilistelyhässäkässä unohtanut postausta odottavan sushi-iltaraportin! Nautimme eräänä tammikuisena iltana ystäväni Reetan luona täysipainoisen japanilaisen illallisen: misokeiton kautta edettiin sushiin ja kunniakkaaksi lopuksi aina teeseremoniaan asti.



















Illan emäntä vastasi sushiriisin ja misokeiton valmistuksesta. Ohjeosviittaa löytyy netistä sekä misotahnapakkauksen kyljestä. Reetan vegaanisen tammikuun hengessä makien ja nigirien täytteenä loistivat tällä kertaa kasvikunnan tuotteet. Tai no millä "tällä kertaa", ekaa kertaa kotisushin parissa mentiin ainakin allekirjoittaneen osalta! Ja sen piikkiin saikin kätevästi laitettua sen, ettei yksityiskohtien suhteen nyt oltu ihan piiruntarkkoja. Luova mieli näkee makirullien päätypaloissa epäsymmetrisyyden sijaan suurkaupungin profiilin pilvenpiirtäjineen.























Luova mieli oli vallalla siis myös täyteosastolla. Täytteenä oli vaihtelevina yhdistelminä kurkkua, porkkanaa, avokadoa, mung-pavun ituja, tofua, tofua paistopinnalla, etikkasieniä sekä Reetan valmistamaa mainiota seitania. Enemmän on enemmän!

On hyvä, etteivät Todellisen Japanilaisen Ruoan Ystävät löytäneet kesteihimme, sen verran suurpiirteisellä otteella mentiin. Tässä vaiheessa arvaattekin jo, että teeseremoniaan liittyivät erottamattomasti vedenkeitin, teepussit ja muumimukit.

Mutta hyvälle maistui! Oli ihanaa, kun pöydässä oli aivan överipaljon kaikkea hyvää. Esimerkiksi lohta, jota yleensä syön sushiaterialla ai-na, ei jäänyt kaipaamaan lainkaan.























Ei sillä, taiteellisiin sushitunnelmiin voisi toki palata myöhemmin lohenkin kera, ainakin virallinen valvojamme osaisi varmasti arvostaa kalaillallista ;).

torstaina, tammikuuta 27, 2011

Appelsiinia ennen, appelsiinia jälkeen

Oranssinraikas ja makea appelsiini sopi mainiosti burgundinpata-aterian alku- ja jälkiruokaan. Ensin sitä päätyi molempiin vähän puolivahingossa, kun nyt sattui olemaan niin runsain mitoin saatavilla, mutta lopulta appelsiini loi aterialle suorastaan kehämäisen kaaren, joka innoitti ruokailijat kylläisiin analyyseihin osasten tasapainosta. Tyytyväistä porukkaa siis pöydän ympärillä, ja sekös ilahdutti!

Salaattiin pääsivät appelsiinin seuraksi suloiset pikkupalsternakat vielä kertaalleen pienittynä, sekä avokado ja pinjansiemenet, jotta olisi vähän suutuntumien skaalaa tarjolla. Myös Pastanjauhajat ovat muuten valmistaneet palsternakkasalaattia samoihin aikoihin! Appelsiinihyytelön ohje puolestaan löytyi Elina Halttusen mainiosta Äidiltä tyttärille -keittokirjasta.


















Appelsiini-palsternakkasalaatti

1 suuri tai useampi pikkuinen palsternakka
1 rkl pinjansiemeniä
1 tl öljyä
1 tl hunajaa
ripaus suolaa, ripaus pippuria
salaatinlehtiä
1 appelsiini
1/2 avokado

*Leikkaa palsternakka viipaleiksi tai paloittele tikkumaisiksi, pienehköiksi paloiksi. Kääntele lautasella sekaisin palsternakkapalat, pinjansiemenet, öljy, hunaja, suola ja pippuri. Paahda palsternakkaa ja pinjansiemeniä uunin ylätasolla, kunnes pinjansiemenet ovat saaneet väriä ja palsternakat ainakin pinnalta kypsyneet. (Paahtaminen tapahtui samalla kun pata porisi samassa uunissa, eli lämpöä oli 160°C. Homma onnistuu varmasti korkeammissakin lämpötiloissa, mutta valvo pinjansiemeniä. Paahtoaika riippuu luonnollisesti lämpötilasta, mutta varaa noin 10-15 minuuttia.)
*Revi salaatinlehdet astiaan. Kuori appelsiini terävällä veitsellä, puolita hedelmä ja leikkaa puolikkaat viipaleiksi. Viipaloi myös avokado. Asettele salaattipedin päälle appelsiiniviipaleet, avokado sekä paahdetut palsternakanpalat ja pinjansiemenet.
*Tarjoa salaatin kanssa yksinkertaista salaatinkastiketta: 3 osaa öljyä, 1 osa viinietikkaa, mausteena suolaa ja sokeria.


















Appelsiinihyytelö (Elina Halttunen: Äidiltä tyttärille)

2-3 appelsiinia
1 prk (200g) maitorahkaa
4 liivatelehteä
1/2 dl vettä (liivatteen kiehauttamiseen)
1 dl kermaa
2 tl sitruunamehua (käytin limettimehua)
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

*Laita liivatelehdet kylmään veteen viideksi minuutiksi.
*Vuoraa noin litran vetoinen vuoka 1 1/2 - 2 kuoritun appelsiinin viipaleilla ja sekoita loput pieneksi pilkotuista appelsiineista rahkan joukkoon.
*Liuota kuiviksi puristetut liivatelehdet kiehuvaan veteen (1/2 dl). Lisää jäähdytetty liivateliuos appelsiiniseokseen.
*Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja lisää kerma mausteiden kanssa seokseen varovasti sekoittaen. (Itse tykkään lisätä kiehautetun liivatteen seokseen vasta viimeisenä, joten tämä ja edellinen vaihe vaihtoivat allekirjoittaneen hyppysissä paikkaa.)
*Kaada seos vuokaan ja anna hyytyä kylmässä noin 4 tuntia (tai yön yli). Kumoa hyytelö tarjoiluvadille.

tiistaina, tammikuuta 25, 2011

Burgundinpata, tuo yllätyksien yllätys

Olen ajatellut, että liharuokien taidokas valmistaminen ei oikein ole mun vahvaa aluetta. Olen myös ajatellut, että pataruokien taidokas valmistaminen ei oikein ole mun vahvaa aluetta. Vaan sitten tuli uunista sunnuntainen burgundinpata, ja pääsin suorastaan kylpemään tyytyväisyydessä. Kannatti siis kokeilla sellaista, mitä nyt vain tarkemmin ajatellen ei ole ennen tullut kokattua. Kiitokset siis veljelle, joka tuota kyseistä pataa pöytään toivoi!




















Tällainen rooli lihalla oikeastaan pitäisikin ruokavaliossa noin ylipäänsä olla: sunnutaipöytään hartaasti hauduteltuna, raaka-aineen parhaita ominaisuuksia korostavana harvinaisena herkkuna.


















Tietä onnistuneeseen lopputulokseen tasoittivat monet seikat: Jyväskylän parhaan ruokakaupan Minimanin palvelutiski, Alkosta valkattu vähätanniininen Bushman, kotikodin keittiönkaapeista löytynyt nostalgisten keittokirjojen kavalkaadi sekä padan kanssa tarjoiltu tuhdihkon kermainen ja voinen perunamuusi, jonka veli valmisti kun minä vain haltioituneena nuuhkin uunissa kuplivaa pataa. Suosittelen!

Burgundinpata

600 g naudan ulkopaistia suikaleina
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl voita
1 dl vettä
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
2 laakerinlehteä
2 tl timjamia
n. 2 rkl tomaattipyreetä
1 1/2 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
4 dl punaviiniä
130 g pekonia
4 salottisipulia

*Ota liha huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen kuin aloitat padan valmistuksen.
*Viipaloi porkkana ja sipuli, hienonna valkosipulinkynnet.
*Kierittele lihasuikaleet tasaisesti vehnäjauhoissa. Kuumenna paistinpannulla (tai mikäli käytät liedenkestävää pataa, padassa) puolet voista, nosta pannulle puolet lihasuikaleista ja paista niihin nopeasti ruskea pinta. Siirrä suikaleet sivuun, lisää pannulle loput voista ja lihasuikaleista, paista toinen erä samaan tapaan. Mittaa pannulle 1 dl vettä. Huuhtaise pyöräyttäen paistonesteet mukaan pannulta ja kaada vesi pataan (ellet sitten ole jo paistanut lihoja padassa).
*Laita pataan myös lihasuikaleet, porkkana, sipuli, valkosipuli, laakerinlehdet, timjami, tomaattipyree, suola ja reilu hyppysellinen mustapippuria. Mittaa pataan punaviini. Ainesten pitäisi lähes peittyä; kasviksista irtoaa vielä nestettä.
*Laita pata kansineen uuniin 160°C:een ja anna kypsyä noin kaksi tuntia.
*Saksi pekoni suikaleiksi kylmälle pannulle, kuumenna ja paista pekonisuikaleita kunnes ne ovat rapeita. Kaada halutessasi ylimääräinen rasva pois pannulta. Viipaloi salottisipulit. Lisää pekoni ja salottisipuli pataan. Anna padan kypsyä uunissa vielä n. 45 minuuttia lisää.
*Tarjoile täyteläisen perunamuusin kera. Salaatti sopii nautittavaksi alkuruokana erikseen, jälkiruokana taas maistuu esimerkiksi appelsiinihyytelö.

torstaina, tammikuuta 20, 2011

Salsa ja guacamole: punaista, vihreää ja nopeaa

Guacamole on itse tehtävä juttu, minkä nyt toki valistunut blogikansa tietääkin, sillä kaupan purkillista parempi ja hyvänmakuisempi avokadodippi syntyy helposti ja nopeasti vaikka päällään seisoisi ja kyynärpäillä hämmentäisi. Ainakaan kaupan guacamolejen avokadopitoisuuksien ylittäminen ei kotioloissa ole kovin vaikeaa...






















...mutta tiedättekös mitä todistin tuossa eräänä iltana itselleni? Sellaisen jutun, että myös tomaattisen, kiehautetun salsakastikkeen voi tehdä lähes silmänräpäyksessä! Olin jotenkin ajatellut, että kunnon maku tulee vasta tuntikausien keittelyn myötä, eli että kotitekoinen salsa ei sopisi sellaiseen viiden minuutin mielitekoillalliseen. Mutta näin vaan hyvältä maistui, ja määräkin oli yhdelle kahden hengen nachoillalliselle melko optimaalinen.





















Näillä dipeillä, nachoilla ja reiluilla turkkilaisen jogurtin nokareilla siis kohti dekadenttia tv- ja sohvaillallista:

Salsa

1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
kuivattua chiliä hienonnettuna
tilkka öljyä
250 g (1/2 tlk) paseerattua tomaattia
1 tlk ananaspaloja
1 tl vaaleaa balsamicoa
2 tl sokeria
1/2 tl suolaa
mustapippuria

*Paloittele sipuli ja valkosipuli, valitse hienompi tai rouheampi silppu makusi mukaan. Kuullota sipuleita ja chiliä öljytilkassa. Kaada joukkoon paseerattu tomaatti, ananaspalat sekä mausteet. Jos et tykkää sweet chili -tyyppisestä makeudesta, vähennä sokerin määrää. Anna kuplia hiljalleen sillä aikaa, kun valmistat guacamolen, nauti.
























Guacamole

1/2 pieni sipuli
1-3 valkosipulinkynttä
1 kypsä avokado
1 tomaatti
kuivattua chiliä hienonnettuna
1/4 - 1/2 sitruunan mehu
ripaus suolaa, mustapippuria ja sokeria
1/2 dl turkkilaista jogurttia

*Hienonna sipuli. Halutessasi laita sipulisilppu siivilään ja kaada siivilän läpi kiehautettua vettä, näin sipulin kitkeryys taittuu. Hienonna valkosipuli. Paloittele avokado ja tomaatti pieniksi kuutioiksi. Sekoita kulhossa kaikki ainekset. Voit jättää seoksen joko kuutioiden ja silpun sekamelskaksi, tai painella haarukalla tai huhmareessa tasaiseksi.

P.S. Mainittakoon vielä guacamoleen liittyen: tänään Avaruusasema-blogia selatessani tajusin että olen tainnut aiemmin käyttää sitruunan sijaan limettiä avokadotahnan mausteena, ja se toimii tässä ruokalajissa kyllä loistavasti, ehkäpä vielä sitruunaa paremmin.

maanantaina, tammikuuta 17, 2011

Köyhän miehen sunnuntaibrunssi

Tässä postauksessa loistaa ruokaluomuksensa kanssa vieraileva, vaikkakin aika kotoisan tuttu, tähti eli kanssamaistaja J, joka niin ideoi, kokkasi, osin kuvasi kuin söikin ruoan. "Se on vähän niinku sellanen brunssijuttu", supatti hän arvoituksellisesti. Ja brekkarin ja lunssin yhdistelmäksi tuota tosiaan voi luonnehtia. Katsokaa nyt vaikka:






































































































Tästä näkkärin, maksamakkaran, hernarin, munan ja maustekurkun muodostamasta taideteoksesta tuli mieleen Tuija Lehtinen. Joskus teininä luin näet jotakin kirjaansa, jossa oli sivuhenkilö, joka veisteli hernekeittopurkista viipaleita leivälle. Sivuhenkilö oli muistaakseni setä tai eno, ja nimeltään ehkä Mauno. Olisko ollut Kundi kesätukkainen, se kirja? Muistaisko joku?

Opiskelija-avomieheni alias kanssamaistaja alias master chef of the case huomauttaa muuten, että kuvassa näkyvä näkkärimerkki tekee annoksesta vähän kalliimmanpuoleisen. Todellinen köyhäilijä valitsee siis sitä halvinta toiseksi halvimman sijaan ;).

lauantaina, tammikuuta 15, 2011

Soppaa ja silakkapihvejä - eli sesonkijuttuja läheltä

No nyt löi vanha tuttu ällikällä! Olen tilannut vuosikaupalla Glorian Ruoka & Viini -lehteä. Vaikka tunteet lehden suhteen ovat vaihdelleet laidasta laitaan, olen aina ollut tyytyväinen kuviin, korkealle kurottavaan otteeseen ja inspiroivuuteen. Ohjeita olen toteuttanut yhteensä varmaan yhden käden sormilla laskettavan määrän, sillä niin inspiroivia kuin ne ovatkin, raaka-aineiden hinta ja/tai ruoanvalmistusaika on tullut tielle aika usein. Sekä tapani pitää erilaisia ruokaohjekokoelmia muutenkin lähinnä yleisen inspiksen lähteinä.























Vaan tässä uudessa numerossa oli paitsi rutkasti inspistä, myös toteutettavaa vaikka kuinka! Teemana oli sesonki- ja lähiajattelu, mikä tietty noin ruokamaailman tämänhetkisenä valtatrendinä kolisee itsellekin vallan kovasti, ja mikä toisaalta tarkoittaa että ihan toteutusmielessäkin raaka-aineita voi hankkia helposti ja edullisesti.

Niinpä marssin lehden saapumista seuraavana(!) päivänä kauppaan ja perjantai-iltana syötiin Menu tunnissa -sarjan ohjeiden mukaan (!) valmistettua siitakesienikeittoa ja silakkapihvejä lanttusipsien kera. Tuohon Menu tunnissa -lausumaan en ihan yhdy, vaikka jälkkäriä ei edes nautittu, mutta pistän sen enemmän oman verkkaisen tahtini kuin lehden piikkiin ;) Mutta joka tapauksessa, kalaisaa, lanttuisaa ja sienisavuisaa, ihan kuten kuuluikin.

Ohjeista kokkaamista juhlistamisen hengessä myös valmistusohjetekstit ovat tällä kertaa lähes sanasta sanaan lehden mukaiset. Kiitokset siis toimittaja Suvi Rüsterille, joka lehden sivut 52-55 on kynäillyt!



















Savuinen siitakesienikeitto (Glorian Ruoka & Viini 1/2011)

100 g siitakesieniä
1 valkosipulinkynsi
ripaus kuivattua rosmariinia (alkup. ohjeessa 1 rkl tuoretta rosmariinia)
2 rkl voita
5 dl vettä
1 rkl kasvisfondia (alkp. ohjeessa 2 rkl sipulifondia)
1 1/2 dl savujuustolla maustettua ruokakermaa (esim. Valion Kippari)

*Kuori ja hienonna valkosipuli. (Hienonna rosmariini.)
*Kuumenna voi kattilassa. Lisää sienet (pienet kokonaisina, suuremmat paloiteltuina), valkosipuli ja rosmariini ja kuullota 3-5 minuuttia. Lisää vesi, fondi ja ruokakerma. Anna keiton porista miedolla lämmöllä 8-10 minuuttia.
























Anjovis-yrttitäytteiset silakkapihvit (Glorian Ruoka & Viini 1/2011, määrät sovellettuna kahdelle hengelle)

12 silakkafileetä
ripaus suolaa

Anjovis-yrttitäyte:
1/2 dl hienonnettua tilliä
1/2 dl hienonnettua persiljaa
4 anjovisfileetä
1 rkl auringonkukansiemeniä
1/2 luomusitruunan raastettu kuori

*Hienonna tilli ja persilja. Murskaa anjovisfileet haarukalla kulhossa. (Tässä vaiheessa alkuperäinen ohje pyytää paahtamaan auringonkukansiemeniä, itse en paahtanut.) Siirrä siemenet kulhoon anjoviksen joukkoon. Pese sitruuna ja raasta sen kuori raastimen hienoimmalla terällä. Sekoita yrtit ja sitruunankuoriraaste anjoviksen ja siementen joukkoon.
*Leikkaa silakkafileistä selkäevät saksilla. Levitä puolet silakkafileistä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille nahkapuoli alaspäin. Ripottele suolaa pinnalle. Levitä anjovis-yrttitäyte tasaisesti kalafileiden päälle. Aseta loput silakkafileet täytteen päälle nahkapuoli ylöspäin ja paina kevyesti. Kypsennä pihvejä 200°C:ssa uunin keskitasossa noin 12 minuuttia.
*Tarjoa piparjuuritartarin ja lanttusipsien kanssa.

Lanttusipsit (Glorian Ruoka & Viini 1/2011, määrät sovellettuna kahdelle hengelle)

1/2 lanttu
2 rkl oliiviöljyä
1/2 rkl hunajaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

*Halkaise lantunpuolikas vielä puoliksi. Kuori palat ja viipaloi ne mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Levitä lanttuviipaleet leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
*Sekoita oliiviöljy, hunaja, suola ja mustapippuri kupissa. Hiero seos lanttuviipaleiden pintaan. Aseta lantut pellille niin, että ne ovat mahdollisimman vähän päällekkäin, jotta ne paistuvat rapeiksi. Kypsennä lanttusipsejä uunin keskitasossa 225°C:ssa 35 minuuttia. (Jos valmistat silakkapihvit kiertoilmauunissa samaan aikaan samalle aterialle, alenna uunin lämpöä loppuvaiheessa, kun lisäät pihvit uuniin.)

Piparjuuritartar (Glorian Ruoka & Viini 1/2011)

200 g kermaviiliä
1 rkl sitruunamehua
1 rkl sinappia
1 dl maustekurkkukuutioita
1/2 dl hienonnettua tilliä
1 rkl piparjuuritahnaa
1 tl sokeria
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

*Sekoita kermaviili, sitruunanmehu, sinappi, maustekurkkukuutiot ja tilli kulhossa. Lisää voimakasta piparjuuritahnaa vähän kerrallaan, tarkista maku. Mausta sokerilla, suolalla ja mustapippurilla.


P.S. Keksin muuten ruokia valmistaessani, että savujuusto ja silakat ovat esiintyneet yhdessä blogipostauksessani aiemminkin. Ja kapris myös, joka on melkein niinkuin kasvismaailman anjovis ;). Kapris-savujuustosilakoiden ohje on siis täällä.

tiistaina, tammikuuta 11, 2011

Sitruunainen katkarapurisotto

Valkkaripullon ilmestyminen jääkaappiin tietää hyvää ruokaa. Se viini, silloin kun sitä on, uppoaa tietysti ruoanlaittomielessä vaikka mihin, mutta ennen kaikkea nyt esimerkiksi risottoon. Makuasia tämäkin, kanssamaistaja kun epäröi vierastavansa risottojani ylipäänsä juuri viinin happaman maun takia... mutta laitan sitä sinne vaikka mikä tulisi. Happamien makujen juhlaa tämänkertaisesta risotosta tulikin, kun innostuin lisäämään joukkoon vielä sitruunanmehua ja -kuorta. Onneksi katkaravut ja juusto sekä tietysti voi toivat vastapainoa. Ja se juusto muuten, se oli Koskenlaskijaa, kun kaupassa ei ollut parmesan-tyyppistä. Testihomma, mutta toimi. Ja hyvää tuli, raikasta ja pehmeää yhtä aikaa!



















Sitruunainen katkarapurisotto

1 sipuli
n. 10 cm pätkä purjoa
2 rkl öljyä, 1 rkl voita
3,5 dl risottoriisiä
1,5 rkl kalafondia
2,5 dl kuivaa valkoviiniä
n. 1 l kiehuvaa vettä
1/2 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu
ripaus valkopippuria
ripaus korianteria
1/4 pkt vahvaa Koskenlaskijaa
1 pss (180g) pakastekatkarapuja
25 g voita
suolaa
tuoretta tilliä hienonnettuna sekä koristeluun

*Hienonna sipuli ja purjo. Kuumenna suuressa kattilassa öljy ja voi, anna sipulin ja purjon kuullottua mutta ei ruskistua. Sekoita joukkoon riisit, kääntele keskilämmöllä kunnes ne ovat läpikuultavia.
*Lisää joukkoon valkoviini ja kalafondi. Lisää vettä pieninä erinä ja seosta sekoitellen, uusi erä aina vasta kun edellinen on imeytynyt riisiin. Anna risoton kypsyä hiljalleen noin 15-20 minuuttia, sekoittele tasaisin väliajoin. Lisää kypsymisen aikana joukkoon sitruunamehu ja -kuori, mausta valkopippurilla ja korianterilla. Kypsymisen loppuvaiheessa sekoita joukkoon sulatejuusto pieninä nokareina. Risotto on valmista, kun se muistuttaa löysää puuroa, mutta riisiä voi vielä purra.
*Sekoita valmiin risoton joukkoon katkaravut ja voi, anna katkarapujen kuumentua, muttei kiehua. Maista, mausta suolalla ja tillillä. Koristele tillinoksilla.

torstaina, tammikuuta 06, 2011

Kinkku-juustomuffinsit

Johan Åkerbergin Muffinsikirjan valtakausi tässä taloudessa jatkuu, sillä samasta kirjasta on testattu ennätysnopealla aikavälillä ennätykselliset kaksi ohjetta! Toiseksi valikoituivat nämä kinkku-juustomuffinsit.



















Tein näitä ruoaksi, joten kinkkua oli ohjeen sadan gramman sijaan matkassa ainakin 200 grammaa, ja juustoakin reippahasti. Jauhojen laatuakin vaihtelin taas tapani eli kaapin sisällön mukaan. Vaan hyvin jaksoi taikina kantaa täytteensä, ja maku ja rakenne olivat jälleen kohdillaan!

Kirjan ohjeissa muuten sekoitetaan kuivat ja kosteat ainekset kahdessa eri kulhossa, kuten hommaan kuuluu, mutta yhdistäminen tapahtuu kaatamalla kosteat kuivien joukkoon. Itse tykkään tehdä toisin päin, sillä joudun tiskailemaan käsin. Kuivan jauhokulhon huuhtaisu on huomattavasti kahden taikinatahmaisen pesemistä miellyttävämpää. Siksipä siis myös omat työvaiheeni poikkeavat kirjan ohjeista. Joku ohjeidennoudattamisen ystävä lienee jo tähän mennessä saanut kasaan kritiikin ainekset; juurihan väitin seurailleeni kerrankin uskollisesti kirjan ohjeita ;)!

Sivuhuomiona mainittakoon, että suolaiset muffinsit maistuvat salaatin kanssa, ja salaatti taas maistuu erityisen hyvin jos on ostanut keittiölleen joululahjaksi hienon Emulstir-salaatinkastikepullohärpättimen. Hauska esine, ja toimiikin vielä!

Mutta niin siihen asiaan:

Juusto-kinkkumuffinsit
3 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
3 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1/2 tl kuivattua chiliä hienonnettuna
n. 100 g juustoa raasteena
100-200 g savukinkkua pieninä paloina
2 munaa
2 1/4 dl maitoa
3/4 dl öljyä

*Sekoita kulhossa keskenään jauhot, mausteet sekä leivinjauhe.
*Sekoita toisessa kulhossa munat, maito, öljy ja mausteet. Siivilöi jauhoseos kulhoon, kääntele tasaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon juusto ja kinkku.
*Nostele reiluja kokkareita muffinsivuokiin. Paista 200°C:ssa noin 20 minuuttia, kunnes muffinsit ovat saaneet pintaansa hieman väriä. Paistoaika riippuu muffinsien koosta.

maanantaina, tammikuuta 03, 2011

Valkosipulimuffinsit raejuustokatkaravuilla

Ostin loppuvuodesta mainion opuksen nimeltä Muffinsikirja. Ensimmäisellä vilkaisulla ajattelin kyseessä olevan vain hassu leivontakirja muiden leivontakirjojen joukossa, mutta useampi selailu osoitti että ainesta oikeasti riittää. Lopulta totesin että haluaisin kokeilla kirjasta suurinpiirtein kaiken. (Ja mikä tärkeintä, ainakin teidän muutaman tyypin mielestä siellä, kirja on varmasti yksi syy siihen että muffinsi on alkanut kirjoitusmuotona miellyttää silmää aiemmasta muffinilinjasta huolimatta ;).)























Muffinsien lisäksi kirjassa on omistettu runsaasti sivuja kuorrutteille sekä erilaisille höysteille. Höystämisen ilosta päätinkin testata ensin yksinkertaisia valkosipulimuffinseja, koska kirja tarjoilee ne raejuustokatkarapujen kanssa. Hyvää! Vaihdoin muffinsien ruohosipulin punasipulisilppuun, yhden vehnäjauhodesin ruisjauhoihin ja katkishöysteen ainesuhteet muotoutuivat olosuhteiden mukaan, mutta muuten noudattelin kirjan ohjeita.

Valkosipulimuffinsit
(parikymmentä pientä muffinsia)

4 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 munaa
2 dl kermaviiliä
1 dl maitoa
1 dl öljyä
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 dl punasipulisilppua

*Siivilöi jauhot, leivinjauhe ja suola kulhoon, sekoita.
*Vatkaa munat, kermaviili, maito ja öljy. Sekoita jauhoseokseen.
*Kääntele hienonnetut sipulit taikinan joukkoon. Jaa taikina muffinsivuokiin, paista 200°C:ssa noin 15 minuuttia. Tarjoa raejuustokatkarapujen kanssa.

Raejuustokatkaravut

n. 2 dl raejuustoa
1 pss (180 g) pakastekatkarapuja sulatettuna ja pilkottuna
tillinoksia hienonnettuna
1 rkl piparjuuritahnaa
1 rkl sitruunamehua
(suolaa, valkopippuria)

*Sekoita kaikki ainekset keskenään. Maista, lisää halutessasi suolaa ja pippuria.

sunnuntaina, tammikuuta 02, 2011

Unelias vuosi 2010

Koska vuosikatsauksissa on juhlavaa mahtavuutta, koittakoon sellaisen hetki täälläkin! Tässä tapauksessa jo ihan siksi, että jonkinlainen kertomus lienee paikallaan.























Herkullisen pääsiäissalaatin kuvasi kanssamaistelija.

Vuonna 2010 blogiparka näet kolisi päivittämättömyyttään suorastaan ennennäkemättömässä tahdissa. Tämä siitä huolimatta, että reissattua tuli enemmän kuin koskaan, kokeiltua tuli vaikka mitä ja vaihtuvia kotikeittiöitäkin mahtui vuoden varrelle kokonaista viisi. Selitystä armaan blogin laiminlyönnille voisi hakea edeltävästä luettelosta, viimeisiään vetelevästä kamerasta ja lainakameran kiemuroista, kiireestä tai laiskuudesta mutta taidanpa vain tyytyä toteamaan että kun jo blogin nimi viittaa enemmän tai vähemmän säännölliseen horrostamiseen, on sitä taatusti luvassa jatkossakin aina silloin tällöin ;).























Alkuvuodesta valmistettiin hulppeita aterioita Lauttasaaren kimppakämpän vähintään yhtä hulppeassa keittiössä. Varustukseen kuului mm. sellainen maailman ihme kuin astianpesukone. Joululahjaksi saatua omenasorvia tosin tiskattiin käsin, mutta oli se sen arvoista: niin hupaisia ja hyviä perunakiemuroita sorvilla sai aikaiseksi.

Keväällä tein ahkeraan tahtiin leipää. Kärpäsenpuraisuksi laskettakoon lainassa ollut leipäkone, joka oli hauska tuttavuus, mutta onneksi juuri ja vain lainassa. Melko pian nimittäin oivalsin miten mukavaa leivän tekeminen on ihan ilman konettakin. Taikasanoihin kuuluvat raastettu omena, löysä taikina, puolentoista jenkkikomediajakson pituinen käsinvaivaus sekä piiitkä kohotusaika, mutta tarkempaa ohjetta ei kirjautunut blogiin. Keväthorrosta. Nyt kaivelisin sitä reseptiä täältä toki ihan mielelläni...























Samaiseen kevääseen mahtui monta ruoka- ja blogivuoden kohokohtaa. Blini-ilta ja pääsiäisateria ystävien kanssa jäivät erityisesti mieleen. Sain myös SRE:n Kuukauden ruokablogi -tunnustuksen, joka ilahdutti suuresti. Keväällä löysin myös maailman parhaan sinihomejuuston.























Tipo Cabrales <3
























Niin ikään keväinen chorizo-postaus sisälsi paitsi makkararuokaa, myös miedon osallistumisen Suureen Rasvakeskusteluun. Se oli hyvä keskustelu kotimaamme medioissa se, etenkin koska aidon rasvan arvostus alkoi viimein saada hippasen enemmän jalansijaa Suomessa. Puhtaiden raaka-aineiden ja terveen järjen puolesta puhuminen onkin näkynyt paitsi mielipidepalstoilla, myös ravintola- ja ruokaviestintäpuolella. Ehkäpä vähitellen myös virallinen ääni taipuu samaan suuntaan!























Ensimmäisen market-reissun lopputulos.
























Pizzeria Franco.

Rasva taisikin sitten olla kesän sana, ihan noin henkilökohtaisella tasollakin. Saksassa sitä nimittäin ei todellakaan vieroksuta. Touko-elokuu olikin sellaista ruokaelämää että huh! Koettua tuli lähimarkettien ilahduttavan bratwurst-tarjonnan lisäksi myös useahkot vierailut maailman parhaassa lähipizzeria Francossa sekä MM-futistarjouksena tyrkytetty oluen kotiinkuljetus.























Semmelknödeliä ihmeteltiin...


















...tällaisissa maisemissa, Saksan ja Itävallan rajamailla.


Mieleen jäivät toki myös turistin riemut, kuten ranskalaistakin ranskalaisempi bistroillallinen Pariisin Montmartressa, Alppien Semmelknödelit eli maitoisat leipäpallot sekä Etelä-Saksan autenttiset ja saksalaisen ystävän kotona tarjotut Flammkuchenit.
























Syksyllä Suomessa odotti uusi viihtyisä koti, ja yritystä salonki- eli blogikelpoiseen ruokakulttuuriin oli ainakin tuparitarjoilujen verran. Vaan se yritys taisi jäädä vinkumaan sinne jonnekin päällekkäisten epätyypillisten työsuhteiden ja kasautuvien projektien alle. Kiireessä ruokaideologiat siinsivät siellä jossain oikoteiden taustalla. Erityisesti ihan paras Kippari-pasta lievästi sanoen vakiinnutti asemansa tässä keittiössä.























Yksi syksyn kirjalöydöistä.


Onneksi sentään käytin osan syystunneistani viisaasti tehden töitä varsinaisessa joka foodien unelmatyöpaikassa, Suomen parhaassa keittokirjakaupassa! Kun kokemuksen lisäksi käteen jäi muutamahko valikoimasta parhaaksi valkattu ja omaan hyllyyn ostettu keittokirja sekä kauppiaalta joululahjaksi saatu superhieno kivinen huhmare, näyttää ruokatulevaisuus melkoisen valoisalta.

Joulu toi mukanaan uutta ja vanhaa sekä tunteita laidasta laitaan. Yhtä kaikki, karjalanpiirakat ja porkkanalaatikko eli meidän osuutemme joulutarjoiluihin onnistuivat yli odotusten. Varsinkin porkkanalaatikko oli todellinen yllättäjä, en edes tiennyt tykkääväni siitä ennen kuin maistoin itse multaporkkanoista asti tehtyä versiota. Ohjetta siihen seuraa luultavasti vuoden päästä, kun aihe on jälleen ajankohtainen. Ruokalahjaksi valmistettiin konjakkisinappia, joka sekin osoittautui sekä helpoksi tehdä että taivaallisen hyvänmakuiseksi.























Itse tekeminen on kyllä takuuvarma konsti saada mikä tahansa onnistumaan yli odotusten. Se todistettiin jälleen kerran uudenvuodenaattona, jota vietettiin nuha-yskä-kurkkuköhän kunniaksi mahtipontisesti kahdestaan kotisohvalla telkkaria katsoen. Vaan olosuhteiden sijaan tulen muistamaan maailman parhaan perunasalaatin- Se syntyi näppituntumalla perunoista, omenasta, maustekurkusta, purjosipulista, salaattijuustosta, kermaviilistä, itsetehdystä majoneesista, itsetehdystä konjakkisinapista, yrttisuolasta sekä tillistä. Nam. Ja koska kameravanhus todella vetää viimeisiään, eikä lähikuvaamisesta ole tullut yhtikäs mitään enää aikoihin, edustaa kuvassa se perunasalaatin sekoitellut vähemmän räkäinen osapuoli.

Vuoden 2010 hienoin ruokaoivallus oli, siis ei vain omassa pääkopassani vaan ruokakeskustelussa yleensäkin, että raaka-aineiden luonnollisuus sekä ruoan valmistaminen mahdollisimman paljolti itse ovat tie onneen. Siis parempiin makuihin. Mahtava maininki, jonka toivoisin etenevän ja laajenevan tavanomaista ruokatrendiaaltoa suureellisemminkin.