sunnuntaina, helmikuuta 27, 2011

Keväisen pizzaiset Italian-terveiset

Rooma + Firenze + Pisa + Venetsia + Milano + kevätsää + opiskelijabudjetti + yksi ruokabloggaaja + yksi ruokabloggaajan kanssamaistelija + yksi ehtoisa Erasmus-emäntä = aurinkoiset päivät täynnä pizzaa ja vatsa täynnä vehnäjauhoja. Sekä ehkäpä nyt muutama kirkko freskoineen ja tietysti romanttinen gondoliajelu.





















Luulin Italiaan matkatessani että pizza on ilmiö, joka toki on Italiasta lähtöisin, mutta josta muu maailma on paisutellut sellaisen joka kadunkulman lättysen. Kuinka väärässä olinkaan. Pizzaa ei ollut vain joka kadunkulmassa, vaan myös jokaisen korttelin varrella useampaan kertaan. Sitä sai nauttia sekä ravintolassa istuen että tavola calda -pikaruokapöydistä viipaleina nappaillen. Se oli sekä hyvää että ei niin hyvää. Sikäli maailmalle levinneisyys pitää paikkansa, että täydellistä pizzaa on mahdollista saada yhtä hyvin Italiasta, Saksasta kuin ehkä Suomestakin, väitän minä.






















Koska lomayhtälöömme kuului tosiaan rajallinen budjetti, lämpimän ruoan nälkä täyttyi pizzalla usein. Olin kaavaillut matkasta risotto-, polenta- ja pastaretkeä, mutta jotenkin nuo olisivat aina olleet osa mittavaa, istuvaa ja hieman hintavampaa pidemmän kaavan illallista, eikä meidän tehnyt sellaista kovin usein mieli koska olimme syöneet päivällä Italian-nälässämme kaikkea pientä. Illalla nälkä oli siis juuri pikaisen pizzapalan kokoinen. Yhtenä iltana söimme pastat, juuri sopivan kokoiset, mutta koska italialaiset pitävät pastaa vain alkuruokana, tuli pelkän pastan syömisestä epämukava olo. Ihan kuin olisi rikkonut sääntöjä. Pizza oli jotenkin sosiaalisesti hyväksytympi yhden ruokalajin ateria, kertokaa vaan neuroottisille hermoilleni miksi.






















Jossain vaiheessa pizza alkoi töksähdellä niin, että se pizzapalan kokoinen nälkä oli täytettävä jollain muulla. Milanossa tutustuimme alkuillan aperitivo-kulttuuriin: ravintolan drinkkilistalta valitaan noin kahdeksan euron hintainen drinkki, jonka kylkeen saa sitten hakea noutopöydästä naposteltavaa mielensä mukaan. Tarjolla oli esimerkiksi pinaattimunakasta, antipasto-vihanneksia ja maukkaita bruschetta-leipiä. (Sekä nakkeja.) Viimeisen illan aperitivo-paikka yllätti tarjoilemalla maistiaisiksi myös risottoa ja polentaa, joten tuli sitten henkinen ruksi rustattua niidenkin kohdalle!


















Pizza ja naposteluruoat ilahduttivat, mutta parasta Italiassa oli - yllätys yllätys - se, kuinka hyviä ihan yksinkertaiset raaka-aineet olivat. Muutama sardelli riitti maustamaan koko tomaattilätyn. Yksi reissun ylivoimaisesti parhaista aterioista oli eräästä firenzeläisestä kulmakioskista ostettu bresaola-rucola-artisokka-foccaccia. Kaikki täytteet maistuivat täydellisiltä sellaisenaan ja yhdessä, ja leipä oli ihanan pehmeää, oliiviöljyisen rapeaa ja suolakiteillä silattua. En tiedä olenko koskaan syönyt parempaa täytettyä leipää.
















Toinen ylivoimaisesti parhaista aterioista taas oli piknikkimme Milanon linnapuistossa. (Kyllä, siellä todella oli piknik-sää näin helmikuun lopun kunniaksi.) Dippasimme leipää tuoreeseen pestoon ja käärimme kotijuuston tapaista tuorejuustoa parmankinkkuun. Kirsikkatomaattien kanssa toimi mielettömän hyvin taleggio-juusto: kiitos vain Lentävän Lehmän kauppiaalle joka vinkkasi minulle ennen matkaa, että juuri taleggiota kannattaa Pohjois-Italiaan matkaavan maistaa! Jälkkärirasioista kaivettiin esiin äkkimakeita marsipaani-ricottaleivoksia. Jotenkuten onnistuimme lopulta vyörymään puistosta ulos.






















Ennen Suomeen paluuta tein vielä pyhiinvaelluksen supermarkettiin, josta piknikherkutkin oli aiemmin noudettu. Jos lentomatka olisi ollut vaihdoton eli lyhyempi, olisin varmaankin kantanut kotiin parmesania ja ties mitä muuta perustavaraa, nyt järkeilin ja tyydyin hyvin säilyviin tuotteisiin, joita Suomesta on vaikea metsästää: suolaan säilöttyihin kapriksiin, kuivaan paprikamakkaraan sekä tietysti suolaisiin sardelleihin, joista tykkään hurjan paljon enemmän kuin Suomen anjoviksista. Vaan katsokaa oikeasti tuota kuvan vihanneshyllyä! Olisin halunnut tuoda sen kotiin sellaisenaan. Jalkapallon kokoisia fenkoleita, salaattisikuria eri väreissä, artisokkaa eri muodoissa… onneksi kevät on pian tulossa Suomeenkin! Sitä odotellessa nälkä lähtee taatusti vaikkapa pizzalla, ihan joka puolella maailmaa.

sunnuntaina, helmikuuta 13, 2011

Suklaauskallus kannattaa!

Tiedättekö, miltä tuntuu, kun laittaa suuhunsa jotakin ja tietää saman tien rakastavansa makua? Ja tiedättekö, miltä tuntuu, kun ei osaa päättää olisiko a) iloinen siitä, että on löytänyt jotain aivan uutta vai b) harmissaan siitä, että on voinut elää koko tähänastisen elämänsä tietämättä, että tuo mahtava juttu on olemassa?























Aloitetaan taustoista. Juttuja ideoivat toimittajat sanovat, että aihe yksin ei riitä, tarvitaan hyvä kulma aiheen valottamiseen. Leafin TV Mix-porukan aiheena oli uusien "suklattujen" karkkisekoitusten ja bloggaajajoukon saattaminen yhteen. Kulma taas, se oli viedä tämä bloggaajaporukka Maikkarin Huomenta Suomen studiolle, jossa Makuja-kokki Oula Hännisen opastuksella dippailtiin maito- ja tummaan suklaaseen TV Mix-karkkeja ja vaikka mitä muuta. Nyt oli kulma hallussa, sanommää, ja paikalla olleille tämä mielipide varmaan kävikin selväksi ylitsevuotavana innokkuutenani.

Aluksi olin tosin enemmän epäilevä kuin innokas. Suklaafonduen tykötarpeiksi kun oli katettu tosiaan karkkien, vattujen ja mansikoiden ohella muun muassa äyriäisiä, naudan sisäfilettä, raakaa parsakaalia ja raakaa kukkakaalia. Kukkakaali ja tumma suklaa? Omituinen ajatus, mutta juuri siksi heti ensimmäisenä kokeiltava. Kolmen maistelijan voimin löysimme herkullisen yhdistelmän jälkimausta kookosta!



















Kuva: Hannu Peltola

Entä jättikatkarapu ja maitosuklaa? Dippasin ensimmäisen rapusen varovasti maitosuklaaseen ihan vain siksi, etten kehdannut tilaisuuden luonteen vuoksi laittaa suuhuni mitään käyttämättä sitä ensin suklaakulhossa. Harmitti vähän, sillä ajattelin harvinaisen scampielämyksen menevän ihan piloille. Vaan kuinka väärässä voi ihminen olla, ihan oikeasti?

Kyllä vain, tässä palataan tämän vuodatuksen alkuun. Armoitettuun makuyhdistelmään. En edes laskenut, kuinka monta kertaa käsi kävi katkarapu- ja maitosuklaakulhoilla. Huh. Mikä mieletön suolaisen ja makean, pehmeän ja napakan vuoropuhelu. Ajattelin makua koko loppupäivän ja pohdin kuumeisesti, kuinka pian voisin järjestää suklaamaistelujuhlat teemalla "jättimäärin jättikatkarapua ja maitosuklaata". Mikä parasta, en ole aivan sekopää: kun ihan vilpittömästi kysyin Oula Hänniseltä hänen lempiyhdistelmäänsä pöydän tarpeista, oli vastaus juuri tämä makupari!























Kuva: Hannu Peltola

Leafin porukan viesti meille oli se, kuinka monipuolinen ja yllättävä juttu voi suklaakuorrutus olla. Osui ja upposi. Jättikatkarapua ette TV Mix Choco Candy-pusseista löydä, sitä varten pitää järjestää ne maistelubileet, mutta koko joukon tuttuja karkkeja suklaakuorrutusten kera kyllä. Jänniä uusia makuyhdistelmiä, elämän suolaa ja sokeria, etsiessä kannattaa hakeutua vaikkapa suklaakuorrutetun liitulakun ääreen, se toimi ainakin allekirjoittaneelle.

Ja sanoinko jo, että jatkossa kannattaisi hakeutua myös katkaravun ja maitosuklaan luo?

keskiviikkona, helmikuuta 09, 2011

Tytöt ja pojat keittiössä

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma (SRE) heitti haasteen ja kysyi minulta: "Minkä asian (raaka-aine, tapa, piirre ) suomalaisesta ruokakulttuurista tahtoisit siirtyvän/vahvistuvan jälkipolville ja mikä on oma keinosi sitä vahvistaa/siirtää?"





















Vastaukseni on sukupuolten tasa-arvo kotikeittiössä. Suomi on maa, jossa kauhanvarteen tai tiskiharjaan tarttuminen ei ole vieras ajatus miehille eikä naisille. Tai toisin päin: sopan hämmentäminen ja astioiden tiskaaminen voi tuntua yhtä kauhistuttavalta ajatukselta miehen ja naisen mielestä. Yhtä kaikki: tytöksi syntyminen ei Suomessa tarkoita sitä, että tulee olemaan yksin vastuussa kodin ruokatalouden hoidosta.

Käytännön keittiöelämässä kaikki ei mene tasan. Monessa perheessä pienituloisempi äiti hoitaa arjen pyöritystä ja keittää jauhelihakastikkeet, isä keskittyy työhön ja briljeeraa grillin ääressä viikonloppuisin. Toisinaan toinen ei kertakaikkiaan tykkää keittiöhommista, ja keskittyy mieluummin johonkin ihan muuhun. Mitä vanhempien ihmisten kotitalouksiin kurkistetaan, sitä sukupuolittuneemmat saattavat olla lapsuudessa opitut kodin työnjaot.


















Vaan mitä nuorempi perhe on kyseessä, sitä todennäköisemmin elää ajatus siitä, että mies ja nainen voivat kumpikin yhteisymmärryksessä tehdä mitä parhaiten taitavat. Suomessa miehen ei tarvitse häpeillä sitä, että hän kattaa perheelleen pöytään arkisenkin aterian ja pesee likaiset astiat.

Sukupuolten tasa-arvo arkisessa ruokakulttuurissa on iso juttu. Naisten tulisi olla työmarkkinoilla tasaveroisessa asemassa miesten kanssa, mutta kiivainkaan keskustelu aiheesta ei johda kestävästi mihinkään, ellei hommia jaeta myös kotona.


Meillä asenneilmapiiri on jo hyvällä tolalla, mutta keskustelu aiheesta on toki tarpeellista. Useissa kehitysmaissa ongelma on kärjekkäämpi: perinteet ja kulttuuri sanelevat elämänalueiden sukupuolittumisen. Naisten on taisteltava tiensä työelämään ja yhteiskunnan areenoille, mies keittiössä on kummajainen. Sukupuolten tasa-arvon lisääminen onkin yksi YK:n kahdeksasta vuosituhattavoitteesta.

Miten minä aion vahvistaa sukupuolten tasa-arvoa meillä ja muualla edelleen? Juttelemalla aiheesta. Olemalla ylpeä siitä, että meillä Suomessa opetetaan kotitaloutta peruskoulussa sekä tytöille että pojille. Olemalla ylpeä siitä, että keittiötaidot voivat siirtyä äidiltä pojille ja isiltä tyttärille. Suomalaisten kotien ruokakulttuuri syntyy kookkaissa kourissa ja siroissa sormissa: sitä kannattaa vaalia ja siitä kannattaa kertoa maailmalle!

tiistaina, helmikuuta 08, 2011

Kunniaa pavuille

Parisen viikkoa takaperin Glorian Ruoka & Viinin viimeisin numero aiheutti ruokablogipiireissä ihastelun aallon, jossa minäkin uiskentelin mukana soppaa ja silakkapihvejä kokkaillen. Sienikeiton ja kalan jälkeen kokeiluvuoroon marssivat papuruokaohjeet, joita sesonkiruokaan keskittynyt numero tarjoili usein kappalein. Kahdesta houkuttelevimmasta syntyi kaksi hyvää arkiruokaa.























Ensimmäiseksi pannulla sai luvan porista "kiinankaalia ja tofua inkiväärikastikkeessa", Kasvisbaarin ravintoloitsija Tuija Ruuskan ohjeella. Epäilin, ettei simppelissä ruoassa olisi riittävästi makua, ja kuin lietsoakseni epäilystäni päätin vielä vaihtaa rapsakan tofun - yhden lemppariraaka-aineeni - valkopapuihin, joihin minulla ei ollut minkäänlaista tunnesuhdetta. Vaan kuinka väärässä olinkaan epäilyksieni kanssa! In-ki-vää-ri, se toimii, uskokaa vaan, ja hieman överisti lisättynä vasta toimiikin.

Papujutun "marinoidut pavut" puolestaan sisälsivät niitä keitettyjä papuja jo ihan lähtökohtaisesti. Suhteeni raaka-aineeseen oli jo lämmitelty. Harras jääkaappimarinointi lämmitti välejämme edelleen. Peukkua täytyi jälleen nostaa, kun lopputulos oli nenän edessä. Marinoidut pavut nautittiin lehden ohjeen mukaisesti uunijuuresten ja fetajuuston kera. Ei paha! Senkin numero 1/2011, olet tehnyt minusta ruokaohjeiden orjan!


Kiinankaalia ja papuja inkiväärikastikkeessa
(pohjautuu Tuija Ruuskan ohjeeseen)

1 pieni kiinankaali
1/2 purjoa
2-3 valkosipulinkynttä
3 rkl inkivääritahnaa (alkuperäisessä ohjeessa 1-2 rkl raastettua inkivääriä)
1 tlk (2-3 rkl) tomaattipyreetä
3 rkl rypsiöljyä
250 g paseerattua tomaattia
2-3 dl vettä
1/2 tl mustapippuria myllystä
1-2 tl suolaa
n. 2 dl keitettyjä valkoisia papuja (alkuperäisessä ohjeessa 250 g tofua, joka paistetaan kastikkeen pinnalle rapsakaksi)
1 rkl - 1 dl hienonnettua (lehti)persiljaa

*Viipaloi kiinankaali ja purjo. Kuori ja hienonna valkosipuli. Kuullota purjoa, valkosipulia ja inkivääritahnaa tomaattipyreen ja öljyn kanssa pannussa miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia.
*Lisää kiinankaali, paseerattu tomaatti ja vesi. Hauduta kastiketta miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia, lisää keitetyt pavut ja hauduta vielä 10 minuuttia.
*Mausta kastike mustapippurilla ja suolalla. Sekoita joukkoon ja ripottele pinnalle persilja. Annostele tavallista persiljaa varovasti, sillä se on paljon vahvemman makuista kuin lehtipersilja.
*Tarjoile esimerkiksi keitetyn ohran tai perunoiden kanssa (meillä lisäkkeenä oli bulguria).























Marinoidut pavut
(pohjautuu Sanna Kekäläisen ohjeeseen)

6 dl keitettyjä papuja

Marinadi:
1 pieni punasipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1/2 dl vaaleaa balsamicoviinietikkaa
1 rkl hunajaa (alkup. ohjeessa etikan ja hunajan korvaa omena-hunajaviinietikka)
1 dl rypsiöljyä
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1 tl kuivattuja yrttejä
1/2 luomusitruunan mehu ja raastettu kuori

*Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Yhdistä ne viinietikan, öljyn, mausteiden ja sitruunan mehun sekä kuoriraasteen kanssa. Sekoita keitetyt, valutetut pavut marinadiin. Anna papujen maustua peitettynä viileässä vähintään 12 tuntia.

Lämmin papu-juuressalaatti (kahdelle)
(pohjautuu Sanna Kekäläisen ohjeeseen)

300-400 g juureksia (meillä punajuurta, lanttua, porkkanaa ja perunaa)
1 1/2 rkl rypsiöljyä
1/2 rkl vaaleaa balsamicoviinietikkaa
1 rkl fariinisokeria
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Lisäksi:
1/2 dl auringonkukansiemeniä
marinoituja papuja
n. 2 rkl papujen marinointilientä
100 g fetajuustoa

*Kuori ja leikkaa juurekset tasakokoisiksi paloiksi. Laita palat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Pirskottele öljyä, viinietikkaa ja sokeria päälle, mausta suolalla ja pippurilla. Ripottele uunipellille myös auringonkukansiemenet (alkuperäisessä ohjeessa ne paahdetaan erikseen pannulla).
*Paista juureksia uunissa makusi mukaan (alkup. ohjeessa 180°C:ssa noin 40 minuuttia, itse tykkään hieman korkeammasta lämmöstä ja lyhemmästä ajasta). Kääntele juureksia muutaman kerran kypsennyksen aikana.
*Tarjoilua varten yhdistä juurekset ja siemenet sekä marinoidut pavut. Valuta papujen marinointilientä päälle, murusta fetajuustoa pinnalle.

maanantaina, helmikuuta 07, 2011

Helkan kelkassa

Hotelli Helka ja ravintola Helkan keittiö hemmottelivat lauantaina joukkoa suomalaisia ruokabloggaajia. Ohjelma oli monipuolinen, ja päivästä ovat raportoineet tähän mennessä ainakin Sillä Sipuli, Kannat kattoon ja Kulinaarimurula. Helkaa on syytä kiittää muun muassa mielenkiintoisten luennoitsijoiden, Essi Avellanin ja Helene Auramon pestaamisesta, kanssabloggaajia syytä kiittää siitä, että olette huiman kivaa porukkaa! :)























Päivän mainioin oivallus oli kyllä laittaa joukko meitä ruokaintoilijoita kokkaamaan itse osan illallisruoasta. Ammattilaiset suunnittelivat reseptiikan ja tarjosivat puitteet, innokkaat harrastajat pääsivät toteuttamaan itseään ja lopuksi ammattilaiset vielä varmistivat että lopputulos päätyi kauniisti lautasille: kasassa olivat kokonaisvaltaisen elämyksen ainekset!


















Ihastelevalla hartaudella illallispöydässä nautittiin siis muun muassa siikacevicheä, perunasalaattia, savuporomoussea, marinoituja punasipuleita, kirsikkatomaattihilloketta, sinihomejuustomoussea sekä calvados-omenoita. Ja siinä oli vasta osa alkuruokalautasesta. Keittiö vastasi alkuosuuden täydennyksestä sekä pääruokaporosta, väli- ja jälkiruokapuolella bloggarit pääsivät jälleen loistamaan rosmariinisorbetilla sekä herukkajäädykkeellä. Ja toki keittiö tarjosi vielä omat bonuskomponenttinsa jälkiruokalautasellekin. Niitä oli useita.























Aika mahtava illallinen, siis! Käteen jäivät paitsi muistot rennosta päivästä ja ravintolaillasta tuttujen kanssa, myös tukku uutta tietoa ja kotona uudelleen toteutettavia ruokajuttuja muistelufiilistelyä varten. Kuvan sorbettia saadakseen pitää tosin jatkossakin poiketa ravintolassa, sen valmistukseen kun tarvitaan pienen pesukoneen kokoinen masiina... Vaan muihin ohjeisiin ja uusintaottoihin palaan taatusti lähitulevaisuudessa!

torstaina, helmikuuta 03, 2011

Seuraavaksi kaupallisehkoja tiedotteehkoja

Reippaan viikon sisällä tälle ruokabloggaajalle tarjoutui poikkeuksellisen runsaasti mahdollisuuksia nuuskia uutuuksia ja ruokamaailman uusia tuulia.


















Tropicanan uutuustuotetilaisuudessa maisteltiin tietysti Tropicana-mehuja. Päällimmäinen fiilis, oli juuri se mikä mehun erottaa monista muista: tuorepuristaminen ja hedelmälihan runsaus todella maistuvat. Minulle se tarkoitti kahta eri asiaa. Uuden kolmasosalitran appelsiinimehun totesin toimivan melkoisen kätevänä välipalana, vähän samaan tapaan kuin smoothien nauttisi. Tropiikin hedelmät taas oli puristettu uutuusmehuun niin aidosti, että lievästi eräille hedelmille allerginen suukin tulkitsi saavansa täyttä tavaraa tavanomaisen mehun sijaan ;). Pakkaus lunastaa siis lupauksensa.

Darwin Foodin showroomin avajaisissa mielikuvituksellisia kahvidrinkkejä surautteli Daniel Chomieniec, barista maailman huipulta. Kahvia ja kurkkua? Toimii! Kahvia ja passionhedelmää? Toimii, ja jälkimaku hymyilyttää tunteja! Ennakkoluuloton asenne sai minutkin laajentamaan kahvimukavuusaluettani.













Kuva: Valio

Valion uutuustuoteaamupäivässä taas tarjoiltiin melkoinen määrä ihan uutta, tuoteperheiden tulokkaita ja tutkimustietoa. Tammikuun uutuustuotteista nousi heti esiin pari lempparia. Pehmeä maustamaton maitorahka oli maultaan ja rakenteeltaan jogurtin ja perinteisen rahkan välimaastossa, ja ainesosalista oli lyhyydessään hurjan ilahduttava: "pastöroitu rasvaton maito ja hapate". Pehmeä oli myös toinen suosikkini, levittyvän pehmeä Aura-juusto. Sen maku oli tunnistettavasti Auraa, mutta jotenkin paljon tasapainoisempi. Käyttäisin siis tätä ihan vaikkapa voileipäkeksin päällä - tahnamaiset sinihomejuustot kun ovat yleensäkin makuuni.













Kuva: Valio

Valion kuluttajatutkimusten valossa suomalaiset näyttäytyvät mansikka- ja mustikkajogurttikansana, ja Valion tuotteissa lusikoidaan ja kulautellaankin napaan vuosittain niin suuri osa suomalaisesta marjasadosta kuin meijerijätin on mahdollista haalia kasaan. Tämän ajan ilmiönä vaikuttaa olevan aidon sokerin ja tavallisen rasvapitoisuuden arvostus erilaisten makeutusaineiden ja rasvattoman linjan sijaan, ilahduttavaa jos mikä!

Luomu loisti uutuustuotevalikoiman esittelyssä harmikseni poissaolollaan. Jotenkin toivoisi luomutuotteiden ylipäänsä arkipäiväistyvän niin valikoiman kuin hinnankin suhteen - silloin minä ja muut ostaisimme niitä enemmän, ja suuret tuottajat myös tarjoaisivat niitä enemmän.

Vaikka blogien ja tavaramarkkinoiden yhteistyö herättääkin blogiavaruudessa monenlaisia tunteita, on minusta mainiota päästä maistamaan uusia juttuja ja kertomaan kokemuksistani kaikelle kansalle. Kaupassa kun kuitenkin jokaisen kokkaajan on käytävä, ja vaikka itse tuotteista ei aina niin inspiroituisikaan, herättää niistä kertominen itsessä ja muissa ajatuksia raaka-aineista ja kauppojen tarjonnasta ylipäänsä. Tai herättääkö? Kertokaa toki!