torstaina, tammikuuta 19, 2012

Browniet ja aavistus kookosta

Mikäs nökäre se tässä? Pikkuinen brownie-palahan se.























Tuskailin muuton yhteydessä kookoshiutalepussin jämiä ja suunnattomiksi kertyneitä sokeriomaisuuksia. Onneksi koitti toissapäivä, BBCGoodFoodin etusivu puhui mulle kohtalon ääniä ja näin kookosbrownieiden ohjeen kehuvine kommentteineen. Ennätysajassa, eli noin muutamissa minuuteissa, olinkin jo keittiössä sekoittelemassa aineksia.

Näet, hämmentävää kyllä, kaapissa sattui olemaan sekä kookoshiutaleita että kaakaojauhetta juuri 50 grammaa kumpaakin, passelisti puolikkaaseen annokseen. Voita oli liian vähän, mutta öljyllä täydentäminen ei haitannut menoa lain.

Sokeria näihin tuli aivan törkeästi. Mutta silläpä se kai saavutetaan, se ihan uskomaton rakenne: sisältä sitkeäntahmainen ja pinnalta rapea. Brownie on ihan erilainen kuin mutakakku, juuri sellaisen aavistuksenomaisen sitkeyden vuoksi. "Sticky" on kuvaava englanninkielinen sana, mutta mikä sana suomen kielessä on sitkeän ja tahmean välissä?

Ja makukin oli upea. Kookos ei maistunut lainkaan liikaa läpi, ja meininki oli syvän suklainen. Näitä uudestaankin, kitoos!

Kookosbrowniet (puolikas annos alkuperäiseen nähden, halkaisijaltaan noin 21 cm:n pyöreään uunivuokaan sopiva)

125 g voita, tai kuten itse tein, 63 g voita ja 63 g öljyä
50 g kaakaojauhetta
250 g sokeria
2 munaa kevyesti vatkattuna
50 g kookoshiutaleita
50 g vehnäjauhoa
1/2 tl leivinjauhetta

*Mittaa rasva, kaakaojauhe ja sokeri pannulle ja kuumenna. Sekoittele jatkuvasti ettei kaakao kärähdä pohjaan, anna kiehahtaa. (Ohjeessa puhutaan sulamisesta, mutta minä tulin kyllä siihen tulokseen että ei se sokeri taida hevillä rasvaan sulaa. Oikaiskaa jos olen väärässä. Annoin seoksen kiehua noin minuutin ajan, sitten se uhkasi jo kokkaroitua, joten tulin siihen tulokseen, että nopea kiehahtaminen on varmaankin hyvä asia.)
*Anna seoksen hieman jäähtyä. Sekoita sitten joukkoon vähän kerrallaan kevyesti vatkatut munat ja kookoshiutaleet, ja lopuksi jauhot ja leivinjauhe.
*Leivinpaperoi sopivan kokoinen uunivuoka. Paista 180 °C:ssa uunin keskitasossa noin puolen tunnin ajan.

p.s. Laitoin tarkoituksella vain grammat kehiin. Digivaa'an kanssa leipominen on upeaa, kannattaa kokeilla.

4 kommenttia:

Salla kirjoitti...

Sihmeä? Tahkea? ;)

Nam!

Anna kirjoitti...

Mä tykkään tuosta tahkeasta :)!

Kannattaa kokeilla!

Anna kirjoitti...

Siis nam, kuinka herkulliselta vaikuttaa! Samoin edellinen kasvis-katkarapulasagne :-) Sitä paitsi kirjoitat tosi kivasti!

Anna kirjoitti...

Kiitos kommentista, tulipa hyvä mieli :)!