keskiviikkona, toukokuuta 16, 2012

Thai-basilikasoppa

Löysin lähikaupasta thai-basilikaa. Tämä on uutinen siksi, että ruukkuyrtti oli Järvikylän purkissa, eli sitä saattaa löytää lähikaupasta jos toisestakin. Ja vaikka olenkin törmännyt kyseiseen yrttiin taviskaupoissa aiemminkin, ekaa kertaa lähikaupan thai-basilika todella tuoksui vahvasti sille kuin piti, ja ruukku oli kauniin tuuhea. Että nyt on hyvät basilikavibat selvästi ilmassa, sanonmää.


























Thai-soppaa basilikalla

1 pkt maustamatonta tofua
tilkka soijakastiketta
1 l mietoa kana- tai kasvislientä
1 rkl inkivääritahnaa
2 rkl punaista thai-currytahnaa
1 limetin mehu
1 1/2 rkl ruskeaa ruokosokeria
3-4 rkl kalakastiketta
2 dl kookosmaitoa
puolikas parsakaali
1 porkkana
ruukullinen thai-basilikan lehtiä
1 tomaatti ohuina lohkoina

*Suikaloi tai kuutioi tofu, ja paista se paistinpannulla keskilämmöllä hartaasti rapeaksi välillä käännellen. Sekoita joukkoon soijakastiketilkka ja siirrä sivuun odottamaan.
*Kiehauta kattilassa liemi, mittaa joukkoon kaikki mausteet ja sekoita. Lisää joukkoon puolet kookosmaidosta, suupaloiksi leikattu parsakaali ja ohuen ohueksi viipaloitu porkkana. Anna kiehua hiljalleen poreillen muutaman minuutin ajan, kunnes kasvikset ovat sopivan kypsiä.
*Lisää keittoon tofu, loput kookosmaidosta ja thaibasilikan lehdet. Anna kiehahtaa ja ota sitten sivuun liedeltä. Sekoita valmiin keiton joukkoon vielä tomaatti ohuina lohkoina.


2 kommenttia:

Marja kirjoitti...

Tämä resepti täytyy laittaa talteen, kiitos! Omat thai-basilikan taimet odottavat ikkunalaudalla lämpimämpiä kelejä ja pääsyä isompiin ruukkuihin. Sitä ennen täytyy varmaan käydä ostamassa puska kaupasta :).

Anna kirjoitti...

Mä ajattelin muuten kokeilla laittaa tuon kaupan ruukun myös multaan, josko se kasvattaisi vielä jokusen uuden lehden :)!