perjantaina, syyskuuta 21, 2012

Myslipatukat x 2

(Työ)elämässä yksi ikimuistoinen vaihe päättyi, ja sen kunniaksi halusin kiittää omaa ydinporukkaani. Olen alkanut epäillä, että todennäköisesti en osaa enää kiittää tai lahjoa muulla kuin ruoalla, mutta mitäpä tuosta, kukapa syötävästä mielensä pahoittaisi. Pakkasin toimikunnan pusseihin omatekoisia myslipatukoita, jotka kuulemma maistuivatkin hyviltä.






















Tai no kyllä mäkin tiedän miltä ne maistui. Varsinkin ensimmäinen reseptikokeilu kun murusti ihan kamalasti. Tästä turhautuneena uppouduin hetkeksi patukkaohjeiden maailmaan. Tulin siihen tulokseen, että napakan ja murenemattoman lopputuloksen aikaansaamiseksi patukat pitää paistaa, ja sokeria sekä voita pitää olla riittävästi. Ekalla ohjeella syntyy suklainen myslipatukkalevy, joka on maukas, mutta pehmeä ja hauras. Toinen ohje kanelisiin patukoihin taas on rapeampi ja napakampi. Ja aika herkullinen sekin.

Ei menny ihan niinku suomenruotsalaisella huvilalla toi paloittelu...





















Marjaisat suklaapatukat (alkuperäinen ohje Kodin Kuvalehdestä, muokkasin hieman)

3 dl kaurahiutaleita
3 rkl kaakaojauhetta
1 dl kuivattuja karpaloita tai kuivattuja hedelmiä hienonnettuna
1/2 dl rusinoita
1 dl pähkinöitä tai manteleita
2 rkl auringonkukansiemeniä
50 g voita
1 dl sokeria
1 rkl hunajaa

*Hienonna kuivatut marjat, pähkinät ja siemenet rouheeksi. Sekoita kaurahiutaleet, kaakaojauhe sekä hedelmä-siemen-pähkinärouhe kulhossa.
*Mittaa kattilaan voi, sokeri ja hunaja. Kiehauta ja keitä 2-3 minuuttia, kunnes seos kuplii ja sakenee kinuskimaiseksi. Kaada kinuski kuivien aineiden päälle ja sekoita tasaiseksi käsin tai haarukalla.
*Painele seos leivinpaperoituun vuokaan tiiviiksi, noin 15x20 cm:n kokoiseksi levyksi. Tasoita reunat huolella. Nosta levy jääkaappiin vähintään tunniksi ja leikkaa sitten 12 patukaksi.






















 Kanelilla maustetut myslipatukat (alkuperäinen ohje BBCGoodFoodista, muokkasin hieman)

200 g kaurahiutaleita
100 g auringonkukansiemeniä
100 g pähkinöitä karkeasti hienonnettuna
100 g voita
3 rkl hunajaa
100 g fariinisokeria
1 tl kanelia
100 g kuivattuja hedelmiä tai marjoja hienonnettuna

*Lämmitä uuni 160°C-asteiseksi. Levitä leivinpaperoidulle uunipellille kaurahiutaleet, auringonkukansiemenet ja pähkinärouhe. Anna paahtua uunissa 5-10 minuutin ajan.
*Mittaa voi, hunaja ja sokeri kattilaan ja lämmitä. Sekoita, kunnes voi on sulanut. Ota kattila syrjään, lisää sitten sokeri-voisulan joukkoon paahtunut kaura-siemen-pähkinäseos, kaneli ja kuivatut hedelmät tai marjat ja sekoita huolellisesti.
*Kaada leivinpaperin päälle, tasoita levyksi ja paista 30 minuutin ajan yhä lämpimässä uunissa. Anna jäähtyä, leikkaa 12-20 patukaksi.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Herkullisen näköisiä. Itsekkin pitänyt pitkään tehdä jotenkin vain jäänyt.

Minka kirjoitti...

Tämmöiset lahjat ja muistamiset on just parhaita! Nam :-)

Anna kirjoitti...

Kiitos kommenteista :) Näitähän vois kätevästi tehdä myös vaikka pieniksi joululahjoiksi!