maanantaina, lokakuuta 22, 2012

Avokadoa ja muita hittiaineksia

"Nyt kun pitkästä aikaa ollaan porukalla samassa paikassa, niin mentäskö meille kaupan kautta ja kokattais jotain hyvää... mitä pitäis laittaa?"
"No sitä avokadopastaa tietty!"


Sitten näyttikin jo tältä:

























Meinasin sanoa, että avokadopasta on vuoden 2012 Frontside Ollie, mutta miettikää: nää kaksi on mahtuneet samaan vuoteen!

lauantaina, lokakuuta 20, 2012

Totuuden hetki eli päivän verran blogi-realitya

Liemessä-Jenni haastoi blogi-realityyn eli kertomaan tavallisesta arkipäivästään sen kummemmin kaunistelematta. Ihan huippuhauska idea!

Asiahan on niin, että blogiin valikoituu totta kai vain "bloggaamisen arvoista" matskua. Minulle se ei tarkoita sitä, että kuvan pitäisi olla viimeisen päälle stailattu ja valotettu, mutta pitää sen jokin heppoinen rima ylittää. Ruokalaji saa olla arkinen, mutta pitää siinä nyt jokin idea olla, tai ainakin sen on tullut herättää minussa joitakin tunteita, joita jakaa maailmalle.

Epäilen, että jos roiskisin tänne jokaisen räpsäisyn ja jokaisen yhdentekevän suupalan, ei ketään, edes mua itseäni, kiinnostaisi käydä lukemassa juttujani. Samalla on muistettava että jokainen on oma itsensä omissa projekteissaan: täällä on blogitotuus elämästäni, ja se on yhtä tosi kuin vaikkapa bussissaistumistotuus, kavereidenkanssahengailutotuus tai mikä tahansa muu.

Torstai 18.10.2012





Heräsin puoli seitsemän aikaan aamulla kovin matalin mielin, sillä en saisi tänä aamuna syödä mitään ihan saman tien heräämisen jälkeen. Olin menossa verikokeisiin, nääs. Normaalisti kaataisin lautaselle kaurahiutaleita, maitoa ja heittäisin tuorepuuron sekaan vaihtelevasti mustikoita, omenasosetta tai pelkkää hunajaa.




Syömisen sijaan sain heittää pois jääkaapissa todella monta päivää liikaa majailleen sapuskan jämät. Ympäristörikos? Kyllä. Harmittiko? Ei. Olin tehnyt Quorn-pataa, jonka mausteet muodostivat yhdessä erehdyttävän koiranruokamaisen aromin, ja olin silti syönyt ruokaa jo päiväkaupalla. Kunnes sitten unohdin viimeiset jämät jääkaapin perälle. Kanssaruokailijani on tämän syksyn ajan ulkomailla, ja mulla on vielä mitoitusten kanssa vähän ongelmia. Poisheittäminen on kuitenkin minusta rehellisesti sanoen tosi noloa, ja siksipä sitä tapahtuukin onneksi ehkä vain kerran muutamassa kuukaudessa.



Sitten pakkasin eväät töihin. Olin keittänyt edellisiltana ison kattilallisen pelmenikeittoa. Siihen tuli kasvislientä (kuutiosta), paprikaa, selleriä, sipulia, kaupan pakastealtaasta poimittu valmispelmenipussi, maitoa, sulatejuustoa ja omasta pakastimesta noukittu persiljanokare, sekä lopuksi ranskankermaa. Keitosta tuli to-del-la hyvää. Sille kävi kuitenkin se sama puhtaan esteettinen juttu, joka toistuvasti on syynä sille, etten halua blogata jotakin ruokaa. Juoksetin ruoan TAAS!



Edellisen illan tiskit jäivät odottamaan iltaa, tai lopulta ne taisivat odotella perjantaihin asti. Mitäpä näistä.




Kokeista päästyäni suuntasin kohti työpaikkaa ja hain matkalla aamupalaksi ison kaakaon ja croissantin. Kuinka ravitsevaa ja vitamiinirikasta. Siinä vaiheessa aamupalan tarve oli jo jäätävän huutava, ja valinta aivan täydellinen.



Puoliltapäivin lämmitin eväät mikrossa. Sitä ennen siirsin sopan muovikiposta työpaikan lautaselle. En ehkä niinkään kemikaalipelon vuoksi, vaan enemmän sen takia, että oikealta lautaselta syöminen vaan tuntuu enemmän syömiseltä.

Iltapäivällä aloin etsiä jotakin makeaa hyvää laatikoista, mutta viimeinen myslipatukka (Alpen) oli tullut syödyksi edellisenä päivänä. Söinpä siis purkkaa. Sitten kuulin että illan urheilutreenit oli sateen takia peruttu, joten saatoin töiden jälkeen poiketa näkemään vanhoja tuttuja ja hoitamaan samalla pari juoksevaa asiaa ennen kotimatkaa. Ilman välipalaa nälkäni oli päässyt kasvamaan niin, että yritin hiljentää sen parilla salmiakkikarkilla. Ei toiminut.



Onneksi kotona odotti päivän kulinaarinen ja etenkin visuaalinen huipentuma: pala kakkua! Olin paistanut kakun puolitoista viikkoa aiemmin (aivan, blogin päiväys ja paistopäivä eivät täsmää), laittanut ehjän puolikkaan pakastimeen, hajonneen puolikkaan kulhoon ja käynyt verottamassa muruja säännöllisesti jääkaapin kulmilla siitä lähtien. Hyvää se oli, edelleen, ja loppui viimein, vaikka olisi vielä voinut jatkuakin.

Nautin kotona sadeillan laiskasta fiiliksestä. Olin ajatellut lukea "jotain hyvää kirjaa", mutta todellisuudessa istuin vain läppärin ääressä tekemässä, noh, en todellakaan mitään tärkeää ja katsoin haikein mielin edellisen päivän Tuuri-päätösjakson ja jonkin toisen yhtä kulturellin ohjelman.



Noin seitsemän aikoihin söin lautasellisen pelmenikeittoa. Jatkoin itseni taputtelua selkään, sillä onnistun todella harvoin suostuttelemaan itseni syömään samaa ruokaa monen monta kertaa putkeen. Olen ihan liian vaihtelunhaluinen. Mutta pelmenisopan sulatejuustoliemi oli ihan mahtavan hyvää. Uni kutsui joskus kymmenen ja yhdentoista välillä. Kuinka ihanaa, että seuraavana aamuna saisi syödä heti ensimmäisenä aamupalaa!

p.s. Arvaatteko, mitä söin seuraavana päivänä lounaaksi JA päivälliseksi?

torstaina, lokakuuta 18, 2012

Joulu mielessäin eli lokakuun ihana taatelikakku

Edukkaalla hinnalla hamstratut taatelit ja kuivahedelmät huutelivat laatikossa, ja uusi kakkuvuoka odotti korkkausta. Kun yhtälöön lisäsi vielä vakaasti lähestyvän joulufiiliksen, alkoi kummasti mielessä kummitella ajatus taatelikakusta. Käytin takuuvarmaa keinoa, eli iskin Google-hakusanan eteen superlatiivin. "Paras [tähän googlaamasi ruoan nimi]" vie usein onnen lähteille, niin nytkin.

Vielä olis vähän treenaamista
tuon jauhotuksen kanssa...
























Äärimmäisen mehukkaan, makean, koukuttavan ja riittoisan taateli-suklaakakun ohje on Pullan paikka -blogista. Itse korvasin noin puolet taateleista kuivatulla mangolla ja noin puolet voista öljyllä, mutta muuten mentiin ihan valmiiden numeroiden mukaan. Kakku hipoi täydellisyyttä, mutta seuraavalla kerralla tsekkaan että taatelit ja kuivahedelmät ovat sokeroimattomia.


...ja ehkä sen kakun vuoasta kopistelun kohdalla
vois olla pikkasen maltillisempi myös.


Suklaa-taatelikakku

125 g kivettömiä taateleita
125 g kuivattua mangoa (tai muuta kuivattua hedelmää)
3 dl omenamehua
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
100 g voita
100 g öljyä
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
100 g tummaa suklaata rouhittuna

*Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.
*Poista taateleista kivet ja puolita tai paloittele ne karkeasti. Paloittele myös kuivahedelmät, jos käytät suuria hedelmäpaloja. Laita taatelit ja hedelmät omenamehun ja sokereiden kanssa kattilaan. Keitä seosta miedolla lämmöllä silloin tällöin sekoitellen noin 10 minuutin ajan. Anna jäähtyä pienen hetken ajan jottei sauvasekoittimen muovi vallan pehmene, soseuta taateliseos sitten mainitulla sauvasekoittimella ja lisää voi vielä lämpimään seokseen sulamaan. Sekoita lopuksi joukkoon öljy ja anna jäähtyä. (Sopiva jäähtymisen aste on sellainen, ettei kananmuna enää jähmety lämmön vaikutuksesta.)
*Sekoita keskenään jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Lisää jäähtyneeseen hedelmäseokseen ensin kananmunat huolellisesti vatkaten ja lopuksi kuivat aineet sekä rouhittu suklaa.
*Kaada taikina jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista uunin keskiosassa 175 °C:ssa noin 50 minuutin ajan. Varmista kakun kypsyys tikulla: esimerkiksi hammastikulla tai tulitikun puupäällä. Anna jäähtyä ja koristele halutessasi.

Vinkki Pullan paikka -blogista: "Kakun maku ja koostumus kestää erinomaisesti myös pakastamisen!"

maanantaina, lokakuuta 15, 2012

Meksikolainen katkarapusalsa salaatinlehdillä

Tykkään RuokaPirkka-lehdestä. Sen ideana on pyörän keksiminen aina uudelleen, mutta sepä taitaakin juuri olla niin parasta. Yksinkertaisista aineksista kun syntyy hyvää, ja soveltaminen on helppoa.
























Tällä erää sovelsin meksikolaisen katkarapucocktailin ohjetta. Olen tullut siihen tulokseen, että hiiteen taiteen ja ruokatrendien säännöt: tavalliset norjalaiset katkaravut on paaaaaljon paremman makuisia kuin mutaisen makuiset lämpimän veden eksoottiset katkat, ja purkkiananas aiheuttaa mulle paljon vähemmän suun poltetta kuin tuore. Niin että ainekset tähän löytyy vallan helposti.

Kääräisin cocktailin lopuksi salaatinlehtiin, olipa terveellinen ja ylevä olo. Mutta ihan totta puhuen mehevän salsan maku pääsi näin huikean hyvin oikeuksiinsa.

Meksikolainen katkarapu-avokadosalsa (annostelusta riippuen muutamalle)

1 tlk ananaspaloja
1 pieni punainen paprika
1 mieto punainen chilipalko
1 ruukullinen ruohosipulia
1/2 ruukullista korianteria
180 g (1 pieni pss) katkarapuja sulatettuna ja valutettuna
1 syöntikypsä, mutta vielä leikattavan napakka avokado
1 limetin mehu
loraus oliiviöljyä
suolaa, pippuria
salaatinlehtiä tarjoiluun

*Valuta ananaspalat ja hienonna ne vielä pienemmiksi palasiksi. (Ellet sitten käytä pieniä ananaspaloja.) Leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi, hienonna chili, ruohosipuli ja korianteri. Hienonna katkaravut karkeasti veitsellä. Sekoita kaikki ainekset.
*Leikkaa avokado pieniksi kuutioiksi (se käy helposti kun leikkaat viiltoja puolitettuun avokadoon ja poistat kuoren puolikkaista vasta sitten). Sekoita kuutiot varovasti muiden ainesten joukkoon, ja lisää joukkoon heti limetin mehu, joka estää avokadoa tummumasta. Mausta oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Anna vetäytyä vähän aikaa kylmässä.
*Nauti salaatinlehtien kanssa. Keräsalaatti on tähän näppärää. Annostele lusikalla salsaa salaatinlehdelle pieni keko, kääräise tai nauti avoimeen tyyliin ja vie mahdollisimman välittömästi suuta kohti.

sunnuntaina, lokakuuta 07, 2012

Grillikauden aloitus eli pariloitu tofusalaatti

Kaupunkikesä vailla grilliä on takana, ja mikä sisäinen kaipuu siitä olikaan jäänyt jäytämään: tajusin asian vasta sillä sekunnilla, kun natustin onnellisena tätä salaattia. Nimittäin upouuden parilapannuni kanssa valmistettua tofu-kaali-melonisalaattia. Uskokaa tai älkää, mutta liedellä käytettävän parilapannun kanssa ruokaan oikeasti saa grillifiilistä ja -makua.






















Tofusalaatti kyssäkaalilla ja melonilla

salaattipediksi esim. salaatinlehtiä ja tomaattia (tai kaverin tuoman pastasalaatin tähteet...)
hunaja- tai cantaloupemelonia
(pekonia tai chorizoa)
porkkanaa
kyssäkaalia
maustamatonta tofua (suosikkini on nykyään Soyan pähkinäinen Hempnut)
soijakastiketta
öljyä paistamiseen

*Asettele lautasille salaattipeti. Leikkaa meloni lohkoiksi ja asettele lohkot salaattipohjan päälle. (En itse halunnut paistaa melonia, se menee vähän limaiseksi pinnaltaan, mutta mikä ettei jos ei haittaa.)
*Jos haluat maustaa valmista salaattia pekonilla tai chorizolla, leikkaa se pieniksi palasiksi odottamaan paistamista.
*Kuori ja viipaloi porkkana pitkittäin, kuori ja viipaloi sitten kyssäkaali. Leikkaa tofu pitkittäin noin 0,5-1 cm paksuisiksi viipaleiksi, asettele tofuviipaleet laakeaan kulhoon ja pirskota päälle soijakastiketta. Kääntele paloja seuraavien minuuttien aikana muutamaan kertaan niin, että soijakastike antaa tasaisesti makua.
*Kuumenna parilapannu liedellä ja levitä pintaan tasaisesti öljyä. Laita pannun reunaan paistumaan pekoni tai chorizo rapeaksi muruksi, siirrä sitten sivuun odottamaan. Samalla voit aloittaa porkkanoiden paistamisen. Säätele pannun lämpöä sen mukaan, haluatko rapeita suupaloja, joissa vain pinta on nopeasti saanut väriä, vai tasaisemman kypsyyden.
*Sitä mukaa kun porkkanat ovat valmiita, siirrä ne sivuun odottamaan ja lado tilalle kyssäkaaliviipaleita. Niille riittää nopea pintakypsennys, sillä ne ovat parhaimmillaan rouskuvina.
*Lisää pannulle tarvittaessa öljyä, ja paista lopuksi keskilämmöllä tofuviipaleet niin, että ne saavat pintaansa kauniin ruskeaa väriä.
*Kokoa salaatti lopuksi ja nautiskele.